valencia-antonio

Antonio Valencia - profiili
Syntymäpäivä:4.8.1985
Syntymäpaikka:
Kansallisuus:Ecuador
Paino:78 kg
Pituus:181 cm
Pelipaidan numero:25
Pelipaikka:Keskikenttäpelaaja

Ecuadorilainen keskikentän oikealla laidalla viihtyvä Antonio Valencia siirtyi Manchester Unitediin kesällä 2009. Käytännössä Valencia hankittiin korvaamaan Cristiano Ronaldo, joka siirtyi samana kesänä Real Madridiin.

Aluksi fanien tunteet olivat ristiriitaiset, sillä Valenciasta ei uskottu olevan Ronaldon korvaajaksi ja hänen kykyjään epäiltiin huolimatta parista vahvasta kaudesta Wigan Athleticissa. Vaikka Valencia ei ole yltänyt lähellekään Ronaldon maalimääriä, on hän kuitenkin voittanut vahvoilla otteillaan kannattajien sydämet puolelleen. Hänen ensimmäinen kautensa Unitedissa oli mahtava hänen ollessaan yksi joukkueen parhaimmista suorittajista koko kauden ajan. Nopea, vahva ja taitava laitapelaaja loisti varsinkin yhteistyöllään Wayne Rooneyn kanssa Rooneyn iskettyä useita maaleja Valencian keskityksistä.

Valencian ura Unitedissa ei ole kuitenkaan ollut jatkuvaa ruusuilla tanssimista. Syyskuussa 2010 Mestareiden liigan ottelussa Rangersia vastaan Valencian nilkka murtui. Hirvittävän loukkaantumisen seurauksena Valencia oli sivussa tositoimista lähes puoli vuotta.

Palattuaan pelikentille oli Valencia kuitenkin yhtä vakuuttava kuin ennen loukkaantumistaan. Hänen otteensa pelikentällä auttoivat Unitedin Valioliigan mestaruuteen kaudella 2010-2011 ja näin Valenciasta tuli samalla ensimmäinen ecuadorilainen pelaaja, joka on voittanut Englannin Valioliigan. Vahvoilla näytöillään hän, hieman yllättäenkin loukkaantumisen jälkeen, lunasti paikan avauskokoonpanoon Mestareiden liigan finaalissa Barcelonaa vastaan jättäen Nanin penkille.

Elokuussa 2011 Valencia solmi Manchester Unitedin kanssa neljän vuoden jatkosopimuksen, joka pitää hänet seurassa ainakin kesään 2015 asti. Valencia on myös Ecuadorin maajoukkueen vakiokalustoa. Maajoukkuedebyyttinsä Valencia koki MM-karsintaottelussa Paraguayta vastaan vuonna 2005, jolloin hän samaisessa ottelussa laukoi kaksi maalia siivittäen Ecuadorin voittoon. Debyytistään lähtien hän on kuulunut maajoukkueen ehdottomiin runkopelaajiin ja oli myös ehdolla MM-kisojen 2006 tähdistöjoukkueeseen.

Kategoria: Pelaajat
cshow.php?s=155849&v=686&q=91566&r=97454

Seuraa Twitterissä

ManUtdFinland's avatar
MUSCOF ManUtdFinland
Loading...

Last 2 tweets from ManUtdFinland: