FA-cupin 4. kierroksen huippuottelu verivihollisten välillä pelataan Anfieldillä lauantaina klo 14.45 alkaen.
JOUKKUEUUTISET
Liverpool on saanut sairastupansa melkein tyhjäksi. Jay Spearing saattaa palata kokoonpanoon lauantaina, joten Lucas Leiva on ainoa loukkaantunut. Luis Suarez on pelikiellossa.
Unitedin tilanne on huonompi ja loukkaantumislista on pitkä: Tom Cleverley, Michael Owen, Ashley Young, Anderson, Nemanja Vidic ja Darren Fletcher. Lisäksi Rio Ferdinandin selkävaivat saattavat pitää hänet sivussa vielä jonkin aikaa. Phil Jones, Patrice Evra, Nani, Michael Carrick ja Wayne Rooney saivat isompia ja pienempiä kolhuja Arsenalia vastaan pelatussa ottelussa, mutta ainakin osa heistä lienee pelikunnossa.
ENNAKKOASETELMAT
Liverpool pääsi FA-cupin 4. kierrokselle kaadettuaan Oldhamin edellisellä kierroksella. Liverpool pelasi viikolla 2-2 tasapelin Manchester City vastaan liigacupissa ja meni finaaliin voitettuaan vieraissa ensimmäisen osan lukemin 0-1. Joukkueen ongelmana on ollut tällä kaudella heikko viimeistely, mutta viime peleissä Bellamy on onnistunut paikkaamaan pelikiellossa olevaa ykköshyökkääjä Suarezia. Kenny Dalglish on peluuttanut joukkuettaan niin, että laiturit ovat kantaneet suurta vastuuta hyökkäyspelaamisesta ja he ovatkin luoneet suurimman osan maalipaikoista. Downing ja Henderson ovat olleet tässä suuressa roolissa Kuytin kanssa ja heitä on auttanut kaksikko Gerrard-Adam keskellä. Lucaksen ollessa sivussa keskikentän puolustaminen kärsii ja se on kohta, mihin Unitedin kannattaa iskeä. Liverpool pelannee 4-5-1 taktiikalla, jossa kärjessä nähdään joko Carroll tai Bellamy.
United puolestaan nappasi paikan 4.kierrokselle kaatamalla naapuri-Cityn vieraissa 3-2. United pelasi edellisen pelinsä viime viikonloppuna ja kaatoi sunnuntaina Arsenalin vieraissa lukemin 2-1. Joukkuetta vaivaavat loukkaantumiset saivat jatkoa Arsenalia vastaan ja Sir Alex toivoikin perjantaisessa lehdistötilaisuudessa saavansa pari-kolme miestä takaisin kokoonpanoon. Loukkaantumiset vaivaavat varsinkin keskikentän keskustaa ja puolustusta, joten avauksessa saatetaan nähdä joitain yllätyksiä. Puolustukseen voi odottaa kaksikkoa Evans-Smalling, joka pelasi hyvin Arsenalia vastaan. Maalilla jatkanee Lindegaard, joka on pitänyt de Gean penkillä. Viime peleissä loistanut Valencia on jälleen suuressa roolissa, varsinkin jos toinen laituri Nani ei ole pelikunnossa. Jos Nani on sivussa, vasemmalla pelaa Park tai Welbeck, jolloin Hernandez voi tulla toiseksi hyökkääjäksi Rooneyn rinnalle. Unitedin pitää saada vastahyökkäykset nopeasti liikkeelle, koska Liverpoolin keskikenttä puolustaa melko heikosti joukkueen menetettyä pallon.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi 1-1 pistejakoon Hernandezin tuotua Unitedin tasoihin, mutta tulos jäi rasismikohun varjoon, kun Suarez sai pelikieltoa rasistisista kommenteista Evraa kohtaan. Tämä kohu saanee jatkoa, sillä Anfieldin yleisön voi odottaa ottavan Evran hampaisiinsa. Ottelusta voi odottaa kuumaa ja yleisö reagoi varmasti voimakkaasti kentän tapahtumiin. Kumpaakaan ei voi nostaa suureksi suosikiksi ennen ottelua ja näiden joukkueiden kohdatessa voi tapahtua mitä vain.
MAHDOLLISET AVAUSKOKOONPANOT
Liverpool: Reina; Johnson, Skrtel, Agger, Jose Enrique; Henderson, Adam, Gerrard, Downing, Kuyt; Carroll
United: Lindegaard; Rafael, Smalling, Evans, Evra; Valencia, Carrick, Giggs, Welbeck; Rooney, Hernandez
TUOMARI
Mark Halsey